Mokkula eli mobiilireititin on ollut aikanaan suosittu tapa saada liikkuva netti tietokoneeseen. Mokkulat ovat yleensä joko suoralla USB-yhteydellä kiinni tai ne luovat langattoman verkon joihin monta laitetta voi liittyä.
Telia, Elisa, DNA ja muut operaattorit ovat joko sulkeneet tai sulkemassa 3G-verkon kokonaan. Elisa on ajanu 3g-verkon alas jo marraskuussa 2023. Telian aikataulun mukaan Itä-Uusimaalla ja Päijät-Hämeellä yhteys loppuu 5-6/2024.DNA arvioi että 3G-verkko sulkeutuu kokonaan vuoden 2024 aikana.
3G -verkko on monissa vanhoissa riistakameroissa ja mokkuloissa yleinen yhteystyyppi. Monessa mokkulamalleissa netin hidastumista on havaittu paljon. Netin hidastuminen on viime viikkoina alkanut myös näkymään Hyvinkäällä etenkin Telian liittymissä. Syy miksi nettiyhteys ei toimi vanhoissa mokkulamalleissa on se, että ne eivät tue 4G-verkkoa ja muita uudempia yhteystapoja.
Huawei E173 on ollut Hyvinkääläisten suosiossa, valitettavasti 3G-verkon alasajon seuraksena se on käyttökelvottoman hidas. On aika heittää hyvästit mobile partnereille ja muille nostalgisille mokkulaohjelmille.
Aina voi kääntyä asiantuntijan puoleen ja varmistaa johtuuko nettivika mokkulasta. Kuitenkin vanhentuneen mokkulan kohdalla on hankittava uusi mokkula, mikä tukee vähintään 4G-yhteyttä. Toinen ja edullisin tapa on jakaa netti puhelimella. Se voi kuitenkin käydä työlääksi ja syödä puhelimen akkua turhan paljon.
Mokkulan mallista ja SIM-kortin iästä riippuen sinun on ehkä uusittava SIM-kortti, jos sitä ei saa pienennettyä ja uusi mokkula ei tue isointa SIM-kokoa. Uudemmissa SIM-korteissa on mahdollisuus napsauttaa SIM-kortin uloimmat kehikot jolloin SIM-kortti muuttuu erikokoisiksi.
Lähtökohtaisesti emme suosittele USB-mokkulaa vaan mokkulaa. mikä luo wifi-verkon. Wifi-verkolla saat yhdistettyä monta laitetta kerralla, jolloin jaat netin monelle laitteella etkä vain yhdelle.
Jos arvostat nopeutta netissä, kannattaa hommata mokkula tai reititin mikä tukee 5G-verkkoa. Tämä on paljon 4G-verkkoa nopeampi, mutta nämä laitteet ovat myös moninkertaisesti kalliimpia.
Jos liikutat laitteitasi vähän ja haluat parhaan nopeuden ja vasteajan. Voi taas kiinteä valokuituyhteys olla paras vaihtoehto mikäli valokuituyhteyden pystytys on mahdollista.
Moni liike välttää edullisten mokkuloiden myyntiä ja myy kalliimpia ja järeämpiä reitittimiä mobiiliyhteydellä. Nämä ovat erinomainen vaihtoehto! Mutta jos sinulle riittää pieni taskumokkula, mitä on mukava liikutella niin tarjoamme myös näitä ratkaisuja!
Tyypillinen rahaa maksava virhe lisää turhia tulostuskuluja tulostajalle. Tiesitkö että monissa tulostinmalleissa voit jatkaa tulostusta, vaikka muste olisi vähissä? Myöskin monet kuluvat osat voivat antaa vielä kymmeniä tuhansia laadukkaita tulostuksia, vaikka tulostin kehottaisikin vaihtamaan kyseisen osan.
Nämä tulostusniksit sopivat eritoten edullisempiin mustesuihku- ja lasertulostimiin, joissa yksittäisen osan vaihto on lähellä tulostimen arvoa. Tulostaja on itse vastuussa tulostimensa kunnosta ja on laskuria nollatessa hyvä kirjoittaa ylös, mikä osa on nollattu ja milloin.
Yksi yksinkertaisimmista tavoista säästää mustetta on tulostusasetusten säätäminen. Monet tulostimet tarjoavat erilaisia tulostustiloja, kuten luonnos- tai taloudellinen tila, jotka käyttävät vähemmän mustetta. Nämä asetukset ovat ihanteellisia sisäiseen käyttöön tarkoitetuille asiakirjoille, joissa lopullisen tulosteen laatu ei ole kriittinen. Voit myös valita aina mustavalkoisen tulostuksen, jos väri ei ole välttämätön.
Monet nykyaikaiset tulostimet varustetaan laskureilla, jotka seuraavat tiettyjen osien, kuten värikasettien ja rumpuyksiköiden käyttöikää. Tulostimen osalle on määritetty kiinteä tulostusmäärä (esimerkiksi 30 000 sivua), minkä täyttyessä tulostin alkaa ilmoittamaan osan vaihtamisesta. Nämä laskurit voivat joissain malleissa estää tulostamisen vaikka itse osa toimisi vielä moitteettomasti. Tämä voi vaatia tulostimen valikkoon syventymistä tai valmistajan ohjeiden mukaista toimintaa. Tyypillisesti netistä löytää ohjeet laskurin nollaamiseen hakemalla Googlessa [Tulostimen malli] reset [osan nimi] counter. Esimerkiksi jos jos tulostin on DCP-L2532DW ja vaihdettava osa on ”drum” niin hakemalla ”brother dcp-l2532dw reset drum counter” löytyy Brotherin virallinen ohje.
Tulostaja on itse vastuussa tulostimensa kunnosta ja on laskuria nollatessa hyvä kirjoittaa ylös, mikä osa on nollattu ja milloin.
Tulostimet ilmoittavat usein mustekasettien olevan loppumassa paljon ennen kuin ne todella ovat tyhjiä. Tämä on osa valmistajien strategiaa kannustaa kuluttajia ostamaan uusia kasetteja aikaisemmin. Monissa laitteissa voit ohittaa tämän varoituksen ja jatkaa tulostamista, kunnes tulosteiden laatu heikkenee merkittävästi. Tämä taktiikka voi pidentää mustekasettien käyttöikää huomattavasti.
Canonissa esimerkiksi tulee ”Musteiden käyttöikä on loppu” tai vastaava ilmoitus. Tulostusta voi jatkaa painamalla tulostimen valikosta ”Jatka tulostusta (laatua ei voi taata)”
Vaikka tämä vinkki saattaa vaikuttaa ilmeiseltä, digitaalisten vaihtoehtojen käyttäminen fyysisen tulostamisen sijaan voi vähentää merkittävästi musteen ja paperin kulutusta. Harkitse asiakirjojen jakamista sähköisesti ja käytä digitaalisia allekirjoituspalveluja, kun se on mahdollista.
Näiden vinkkien avulla voit paitsi säästää rahaa, myös vähentää ympäristöön kohdistuvaa kuormitusta ja pidentää tulostimesi käyttöikää. Muista, että jokainen sivu, jonka päätät olla tulostamatta, on säästöä mustekustannuksissa!
Tietokoneen kasaus ei aina onnistu ensiyrityksellä. Tässä listausta yleisimmistä tietokoneen kasauksen jälkeisistä ongelmista, kun asiakkaat ovat kasanneet tietokoneen itse ja tuoneet laitteen meille tutkittavaksi.
Lue kattavampi ja yksityiskohtaisempi listaus täältä
Microsoft korjasi suuren määrän turva-aukkoja Windowsissa, mukaan lukien kaksi vakavaa ongelmaa. Ensimmäinen mahdollisti haitallisen ohjelmiston käytön ja toinen ohitti Windows Defenderin SmartScreen-turvatoiminnon, joka suojaa vaarallisilta sivuilta ja sovelluksilta. Päivitykset asentuvat yleensä automaattisesti, mutta voit tarkistaa ja asentaa ne heti menemällä Windowsin asetuksiin ja valitsemalla ”Tarkista päivitykset”.
Katso Windows 10 ja Windows 11 päivitysohje painamalla tästä!
Jos olet epävarma koneen käyttäjä, tarjoamme etätukea, tietokoneen käytön opastusta kotona tai voit tulla myymäläämme tietokoneesi kanssa!
Viruksia ja haavoittuvuuksia ei kannata aliarvioida!
9.4.2024 Microsoft julkaisi suuren päivityksen korjatakseen turvaongelmia Windowsissa ja muissa tuotteissaan. Bleeping Computer -sivuston mukaan päivityksissä korjattiin 150 turva-aukkoa, mukaan lukien kaksi erityistä ongelmaa, joita oli jo ehditty käyttää hyökkäyksiin netissä.
Nämä kaksi vakavaa aukkoa vaikuttivat Windows 10 ja 11 -versioihin. Ensimmäinen aukko liittyi vääränlaisen ohjelmiston käyttöön, joka löytyi LaiXi Android Screen Mirroring -ohjelmasta. Ei ole selvää, miten tämä ohjelma oli saanut haitallisen lisän. Toinen aukko mahdollisti Windowsin Defenderin SmartScreen-turvatoiminnon ohittamisen. SmartScreen yrittää estää vaarallisia nettisivuja ja sovelluksia. Tämän aukon hyväksi käytti rahaa hakeva Water Hydra -ryhmä.
Bleeping Computerin mukaan huhtikuussa korjattiin 150 turva-aukkoa, kun taas The Hacker Newsin mukaan 149. Joka tapauksessa, se on Microsoftille uusi ennätys.
Vaikka nämä ongelmat eivät ehkä aluksi vaikuttaneet tavallisiin käyttäjiin, tilanne voi nyt muuttua kun korjaukset on julkaistu. Myös muut, vielä hyödyntämättömät aukot, voivat nyt herättää kiinnostusta.
Windowsissa nämä päivitykset asentuvat yleensä itsestään, jos asetuksia ei ole muutettu, mutta se voi kestää jonkin aikaa. Kannattaa katsoa käsin varmuuden vuoksi, että päivitykset ovat varmasti asentuneet ja ajan tasalla. Katso täältä päivitysohjeet Windows 10 ja 11 käyttöjärjestelmälle..
Hinta 50 €
Tietokoneen ajantasaisuudesta on hyvä huolehtia. Tietokone päivittää lähtökohtaisesti automaattisesti, mutta haavoittuvuuksien löytyessä, korjauspäivitykset on hyvä asentaa käsin mahdollisimman nopeasti. Joskus tietokoneen päivityksessä voi tulla ongelmia eikä sitä huomaa jos tietokonetta ei itse yritä päivittää. Alla on ohjeet kuinka päivität tietokoneen, missä on Windows 10 ja Windows 11 käyttöjärjestelmä.
Jos olet epävarma tietokoneen käyttäjä, tai haluat opastuksella oppia päivittämisen, soita ja sovi etätuki, kotikäynti tai tule myymäläämme tietokoneesi kanssa!
2. Paina rataskuvaa, kun hiiren liikuttaan rattaan päällä tulee myös ”Asetukset” teksti näkyviin. Paina ratasta tai ”Asetukset”
3. Asetukset ikkuna aukeaa. Valitse ikkunan alhaalla oleva ”Päivittäminen ja suojaus”
4. Oikealle ilmestyy Windows update, paina ”Tarkista päivitykset” nappia, jos tietokone käskee käynnistää uudelleen päivityksien asentamista varten paina käynnistä uudelleen. Varmistathan että keskeneräiset työsi on tallennettu ennen uudelleen käynnistystä.
5. Kun päivitykset on ladattu ja asennukset, valitse ”käynnistä uudelleen”
6. Kun tietokone on käynnistynyt uudelleen, tee vielä alusta päivitysprosessi ja katso näkyy virheilmoituksia ja tuleeko vielä lisää uusia ladattavia päivityksiä.
2. Valitse ”Asetukset” (Rattaan kuva)
3. Valitse ikkunan vasemmalla alhaalla oleva ”Windows update”
Hämeenkatu 19, 05800 Hyvinkää
Avoinna arkisin klo 8-18
Puhelin: 045 610 0420
Sähköposti: huolto@napalmi.com
4. Paina ”Tarkista päivitykset nappia” kun tietokone on ladannut ja asentanut päivitykset, muuttuu nappi ”käynnistä uudelleen” napiksi, paina sitten sitä. Varmistathan että keskeneräiset työsi on tallennettu ennen uudelleen käynnistystä.
5. Kun tietokone on käynnistynyt uudelleen, tee vielä alusta päivitysprosessi ja katso näkyy virheilmoituksia ja tuleeko vielä lisää uusia ladattavia päivityksiä.
Ongelmia kohdatessasi, käynnistä tietokone uudelleen ja kokeile päivitystä uudelleen. Jos et saa päivityksiä toimimaan, kannattaa mm. hakeutua asiantuntijoiden puoleen. Tyypillisesti tietokonehuollot pystyvät auttamaan näissä ongelmissa.